Täyttäessäni CV:ni opintotietoja, ajatukseni palasivat viime vuoden tammikuuhun. Olin juuri valmistunut ammattikorkeakoulusta kulttuurialalle ja vietin ansaittuja lomapäiviäni ennen kuin palasin työtehtävieni pariin. Viime tammikuussa taskussa oli tutkintotodistuksen ja stipendin lisäksi oman alani työpaikka kahdeksaksi kuukaudeksi eteenpäin. Jo opintojeni aikana suuntauduin aktiivisesti opiskelemani alan palkkatöihin ja tein mahdollisimman monipuolisesti töitä kulttuurikentällä. Asiat järjestyivät kuin itsestään ja tunsin, että olin opintojeni aikana tehnyt oikeita valintoja tulevaisuuteni suhteen. Nyt, noin neljän kuukauden työttömyyden jälkeen pohdin, miten päädyin tähän tilanteeseen? Työttömäksi.
”Kulttuurialan koulutus on ollut hyvin suosittua, mikä 10–15 viime vuoden aikana on johtanut sellaiseen aloittajamäärän kasvuun, joka ylittää työvoiman tarpeen.” (Opetushallitus)
Aloittaessani opinnot, tiedostin, että ura josta haaveilen on raadollinen ja työttömyyttä on paljon. Alalla on myös rutkasti pätkätöitä, matala palkkataso ja työ on usein fyysisesti ja etenkin henkisesti kuormittavaa. Opintojeni alkuvaiheessa sain kuulla muilla aloilta opiskelevilta ja työskenteleviltä vitsailua siitä, kuinka opiskelen työttömäksi. Minua eivät moiset herjaukset hetkauttaneet, koska tiesin opiskelevani haaveammattiini ja olinhan jo työllistynyt opintojenikin aikana. Kulttuuripalvelujen arvostus on suomalaisten keskuudessa onneksi kasvussa. Kulttuuri mielletään yhä vahvemmin kansalaisten peruspalveluna ja paikkakuntien merkittävänä elinvoimatekijänä. Toivottavasti tämän myötä uusia kulttuurialan työpaikkoja tulee avautumaan tulevaisuudessa.
Syksystä lähtien olen kuitenkin hakenut kymmeniä ja kymmeniä työpaikkoja useilta eri paikkakunnilta, aktivoinut sosiaalisen median työnhakukanavat ja tehnyt videohakemuksia. Minulla on taustalla korkeakoulututkinto, muutama muu tutkinto, ikääni nähden hyvin oman alani työkokemusta (sekä kokemusta muilta aloilta), laajat verkostot ja aktiivinen sekä avoin asenne. Töitä ei silti tunnu löytyvän. Se, että työttömyys osui omalle kohdalle niin pian opintojeni päätyttyä, sai minut myös epäilemään omaa ammattitaitoani ja alavalintaani.
Kulttuurituottajan työtä tehdäänkin intohimolla ja usein se on kutsumusammatti. Talouslehti Forbesin vuonna 2017 julkaisemassa kymmenen stressaavimman ammatin listauksessakin kärkivitosessa oli tapahtumakoordinaattorin (tuottajan) työ yhdessä poliisin, lentäjän, palomiehen ja sotilaan kanssa. Onhan tuottajan työ välillä kuin yhdistelmä näitä: tulipalojen sammuttelua, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoa ja äärimmäistä paineensietokykyä. Useiden eri vaiheissa olevien tapahtumien ja projektien samanaikainen hallitseminen vaatii hyviä hermoja, erinomaista organisointikykyä, joustavuutta, rauhallista otetta ja kykyä nähdä ratkaisu sellaisiinkin asioihin, jotka tuntuvat mahdottomilta.
Harvoilla kulttuurialan tekijöillä on vakituiset paikat. Lyhyitä työpätkiäkään ei aina ilmoiteta julkisesti, vaan työntekijät etsitään verkostojen kautta. Työttömyys syö omaa osaamista. Yleisessä haussa olevien paikkojen hakijamäärät ulottuvat kolminumeroisiin lukuihin ja kilpailu on kovaa. Kun paikan saakin joku muu, syyttää motivoitunut työnhakija yleensä ensin itseään ja omaa epäonnistumistaan. Omalla kohdallani sosiaaliset verkostot, vapaaehtoistyö ja osa-aikatyö kaupassa ovat auttaneet pitämään jaksamistani ja työminääni yllä.
Päätin tarttua härkää sarvista jo ensimmäisten työttömyysviikkojen aikana ja suhtauduin työnhakuun yhtä rautaisella ja ammattimaisella otteella kuin olen tehnyt työtäni tuottajana. Työnhaussa tarvitaan mielestäni samoja taitoja kuin tuottajana työskennellessä. Sen sijaan, että olisin paniikinomaisesti lähettänyt vinot pinot hakemuksia, paikkoihin, joista en ollut edes aidosti kiinnostunut, lähdin liikkeelle oman osaamiseni, ammatti-identiteettini tunnistamisesta ja pyrin hakemaan niitä paikkoja, jotka vastasivat osaamistani. Työnhaun suunnitelmallisuuteni onkin tuottanut tulosta ja parhaimmillani olen päässyt haastatteluissa toiseksi satojen hakijoiden joukosta.
Avoimesti työttömänä oleminen vaatii kuitenkin paljon rohkeutta ja välillä tuntuu jopa hävettävältä sanoa ääneen, että olen työtön. Optimismi ja periksiantamattomuus, että sitä mennään läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kiven, on auttanut sietämään perussävyltään harmaita työttömyyskuukausia. Ikävän fiiliksen läpi on puskenut toimeliaisuus ja halu päästä elämässään eteenpäin.
Kirjoittaja on Ammattilaiset Areenalla -kampanjaan osallistuja.
Kuva: Dreamstime