”Odotukset ovat kovat, haemme pitkäaikaisia työntekijöitä”

TIEDOTE:

Ammattilaiset Areenalla -työnhakukampanja on otettu innostuneesti vastaan Kemissä
Yli 30 eri alojen osaajaa on jo ilmoittautunut maaliskuussa Kemissä käynnistettyyn uudenlaiseen työnhakukampanjaan. Siinä työnhakijat värväävät itse aktiivisesti yrityksiä eikä päinvastoin. Mukaan mahtuu maksimissaan 50 työnhakijaa. Osaajagalleria on juuri avattu kampanjan verkkosivuille osoitteeseen: bit.ly/keminosaajat.

Noin kaksi kuukautta kestävä kampanja huipentuu 10. toukokuuta järjestettävään rekrytointitapahtumaan, jonne on saatu jo ensimmäiset työnantajien ilmoittautumiset. Yritykset ovat tervetulleita mukaan, vaikka avointa työpaikkaa ei juuri tällä hetkellä olisikaan tarjolla. Toimitusjohtaja Marko Rytkönen MR-Pumppaus Oy:stä aikoo tutustua osaajiin jo ennakkoon osaajagalleriassa.

– Odotan rekrykampanjaa innolla. Se, että työnantajat voivat vain saapua katselemaan ja tutustumaan työntekijöihin, on loistava ajatus. Odotukset ovat kovat, sillä haemme pitkäaikaisia työntekijöitä. Tarvitsemme esimerkiksi kuljetuspuolen ammattilaista lähitulevaisuudessa, Rytkönen kertoo.

Samalla etsitään piilotyöpaikkoja ja potentiaalisia sijoittujia
Kampanjan aikana otetaan suoraan yhteyttä peräti 400 yritykseen. Samalla kysellään piilotyöpaikkoja, joihin ei ole löytynyt sopivia tekijöitä, tai avoimia paikkoja ei jostain syystä ole ilmoitettu julkisuuteen. Vapaaehtoisesti kampanjaan osallistuvia työnhakijoita sparrataan ”myyntikuntoon” ja heistä muodostetaan myynti- ja mediatiimejä.

– Ammattilaiset Areenalla -kampanjan aikana tehdään myös tunnusteluja yritysten suuntaan, jotka ovat kiinnostuneita sijoittumaan alueelle. Alustavien keskustelujen perusteella ainakin matkailun ja biotalouden alan toimijoille olisi Kemissä tilausta, sanoo Mikko Korpela Business Arena Oy:stä, joka on yksi kampanjan toteuttajista.

Työttömyysaste Kemin seudulla on yli 18 prosenttia, mihin on vaikuttanut muun muassa vuosien varrella teollisuudessa tapahtuneet muutokset. Toisaalta oikeanlaiset osaajat ja työnantajat eivät aina kohtaa, vaikka työtä olisi tarjollakin.

– Halusimme etsiä uusia tapoja työn löytämiseksi ja kokeilla jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Kampanjassa kuvataan työnhakijoiden osaaminen, koska aina se tutkintonimike tai ansioluettelo eivät sitä kerro, eikä erottautuminen ole helppoa. Yrityksille on tarjolla palkkatukea ja kunnan tarjoama lisätuki rekrytoimiseen, projektipäällikkö Hanna Alila Kemistä kertoo.

Ammattilaiset Areenalla -työnhakukampanja on kuntamarkkinoinnin SM-palkittu nopean vastineen toimenpideohjelma, joka on suunnattu etenkin äkillisiin rakennemuutostilanteisiin. Työnhakijoille ja yrityksille kampanjaan osallistuminen on maksutonta. Kampanja toteutetaan osana Kemin kaupungin ESR-rahoitteista työllisyys- ja elinvoimahanketta.

Monta kärpästä yhdellä iskulla
– En ole koskaan ennen ollut mukana vastaavanlaisessa kampanjassa. Tämä kiinnostaa, sillä näin pääsee suoraan motivoituneiden ja aktiivisten työnhakijoiden pariin. Se säästää myös yritysten aikaa. Sitä ei pienillä yrityksillä tahdo olla riittävästi rekrytointiin, mikä on haaste. Etsimme koko ajan työntekijöitä, esimerkiksi maansiirtokonekuljettajista ja metallimiehistä on pulaa, Tuomo Jäärni, Kemin Yrittäjien puheenjohtaja ja yrittäjä Jäärni Metalli Oy:stä kertoo.

Töitä on tarjolla erityisesti matkailualalla
– Tänä talvena matkailijoille tarjottavissa palveluissa on ollut kysyntää. Se näkyy meidän majoitus- ja matkailumäärissä koko alueella. Lisäksi teollisuuden alihankintaketju on iso työllistäjä. Kesällä erityisesti maanrakennuspuolelle tarvitaan paljon työntekijöitä, samoin kiinteistöhuoltoon ja kaupan alalle, luettelee yrittäjä Anu Grönlund VMP Varamiespalveluista.

Elinkeinopäällikkö Riitta Ahtiaisen mukaan matkailijoiden määrä Kemin seudulla on tähän mennessä kasvanut jo lähes kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna. Kemin Matkailu rakentaa ympärivuotista LumiLinnaa, minkä vuoksi kesämatkailun odotetaan kasvavan edelleen huimasti. Työllisyyden ja uusien yritysten näkökulmasta positiivista virettä alueelle tuo myös kiinalainen Kaidi, joka suunnittelee mittavaa biopolttoainelaitosinvestointia Kemiin. Vahva ja nouseva toimiala Kemissä on myös kiertotalous.

Linkki osaajagalleriaan:
bit.ly/keminosaajat

Lisätietoa:
Hanna Alila, projektipäällikkö, Kemin kaupunki, Työllisyyspalvelut, Kemin työllisyys- ja elinvoimahanke
p. 040-537 6261, hanna.alila@kemi.fi

Mikko Korpela, Ammattilaiset Areenalla Kemi -kampanjan tuottaja, Business Arena Oy
p. 040 049 9242, mikko.korpela@businessarena.fi

Kuvassa: Marko Rytkönen, MR-Pumppaus Oy